Kuinka äiti voi helpottaa mahdollisia selkävaivojansa?

raskausajan selkäkivut

Äidin selkä voi tulla helposti kipeäksi niin odotusaikana kuin lapsen jo synnyttyä. Odotusaikana vatsa painaa ja aiheuttaa helposti selkäkipuja etenkin, jos selän ojentajat eli syvät tukilihakset ovat heikossa kunnossa. Niitä voi treenata hyvin yksinkertaisilla, fysioterapeutilta saatavilla liikkeillä. Myös esimerkiksi jooga vahvistaa syviä lihaksia ja tuo liikkuvuutta. Se soveltuu myös odottaville äideille, ja se on helppo aloittaa pian synnytyksenkin jälkeen. Syviä lihaksia pitäisi treenata mielellään jo ennen raskautta.

Tältä sivulta löydät erittäin hyviä jumppaohjeita selälle, nimenomaa raskaanaoleville tarkoitettu: http://selkakanava.fi/jumppaohjeita-raskausajalle

Nosta jaloilla, treenaa syviä lihaksia

Sitten kun äiti nostelee lasta, pitää nosto muistaa tehdä aina jalkojen voimalla, jos lasta nostaa siltä korkeudelta, että on mahdollista kyykistyä. Jos lasta nostaa esimerkiksi liian kaukana pinnasängystä seisoen pelkkien käsi- ja selkälihasten voimalla jännittämättä syviä vatsalihaksia, ei ihme, jos tulee selkäkipuja. Selkä kipeytyy, jollei se saa tukea vatsapuolelta. Syviä vatsalihaksia voi toki olla hankalaa jännittää enää, kun on viimeisillään raskaana.

Jos vatsalihaksia on kuitenkin treenannut ahkerasti ennen raskautta, osannee niitä jännitellä sopivissa kohdissa myös raskaana. Silloin kun vatsalihasten jännitys alkaa olla hyvin vaikeaa tai mahdotonta, pitää kaiken painavan nostamista ja kantamista tehdä hyvin harkitusti, mieluummin ei ollenkaan. Aina jos odottavan äidin selkä alkaa väsyä, kannattaa hänen istuutua hetkeksi alas.

Nainen on kaunis raskaana ollessaan

Pitkiä aikoja istuminen on kuitenkin selälle myrkkyä, sillä välilevyt kuivuvat ja menevät läjään. Ihmistä ei ole luotu istumaan. Kuten tiedetään, pitkiä aikoja istumisella on myös paljon muita terveyshaittoja, kuten esimerkiksi aineenvaihdunnan hidastuminen. Monet selkäkivuista kärsineet ovat huomanneet, että vaikkapa töissä kannattaa istua välillä satulatuolilla tai seistä, mikäli käytössä on sähköllä säädettävä pöytä. Näitä keinoja kannattaa välillä käyttää myös raskaana olevan naisen etenkin, jos selkä alkaa kipeytyä.

Turhien kipulääkkeiden käyttö on aina huonosta. Pakon edessä kipulääkkeitäkin voi käyttää pienissä määrin. Nykyää esimerkiksi nivelrikkovaivoihinkin määrätään vain Panadolin tyyppisiä kipulääkkeitä eli ei tulehduskipulääkkeitä. Tulehduskipulääkkeitä ei saisi syödä kuin korkeintaan parin viikon kuurin kerralla. Kannattaa siis ennemmin käyttää parasetamolia.

Kivut johtuvat tunnesyistä

Usein selkäkivut ovat kuitenkin täysin psykosomaattisia, jolloin särkylääkkeet eivät edes auta. Koska ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, negatiiviset tunteet ja sosiaalisten suhteiden heikkous, joka tietysti aiheuttaa negatiivisia tunteita, vaikuttavat suuresti kehon tilaan aiheuttaen niin kipuja, kiristyksiä kuin sairauksiakin. Itkemällä, nauramalla ja raivoamalla kehoon tukoksi jääneitä tunteita, ihminen voi vapautua kivuista täysin ilman mitään manuaalisia käsittelyjä ja ilman, että kukaan edes koskee selkään.

Vedessä oleminen voi helpottaa selkäkipuja

Myös länsimaisessa lääketieteessä ymmärretään, että stressi voi aiheuttaa selkäkipuja. Olisi hauska tietää, kuinka monta selkää leikataan turhaan, vaikka kivun voisi vapauttaa manuaalisin käsittelyin ja purkamalla tunteitaan. Siihen mahtava keino on energiahoito. Energiahoitoa voi myös opiskella itse, jolloin itseään pystyy hoitamaan jatkuvasti niin henkisellä kuin fyysisellä taholla. Jokainen huomaa energiahoidon rentouttavan vaikutuksen jo ensimmäisellä hoitokerralla.

Vaikka lantio olisi vinossa, lavat eri tasolla ja muutkin luiset osat päin prinkkalaa, energiahoidolla tällaiset asiat ovat palautettavissa helposti. Jos keho vetää itsensä takaisin vinoon, se muistaa jotain eli syy on täysin traumoista kehoo kertyneistä tunteista johtuva. Tällöin selän tai muun kehon osan kuntoon saaminen voi vaatia pitkäaikaistakin traumojen käsittelyä.

Pelkkä psykoterapia on laiha lohtu, jos tunneongelma on jo kerennyt äityä keholliseksi ongelmaksi. Energiahoidolla on mahdollista saada myös apua esimerkiksi skolioosiin, joka voi aiheuttaa selkäongelmien lisäksi paljon muita kipuja ja kiristyksiä muuallekin kehon. Allekirjoittanut on saanut toiminnallisen skolioosin pois niin energiahoidolla kuin kraniosakraaliterapialla.

Viimeiset raskauskuukaudet

Jopa rakenteelliseksi eli synnynnäiseksi kutsuttu skolioosi on mahdollista saada pois. Esimerkiksi Numme Fysioterapia -nimistä firmaa pyörittävä Sami Syväsalmi paransi minulta skolioosin, josta moni erikoislääkärikin on sanonut, että se on synnynnäistä, eikä se parane koskaan. Italiasta oppinsa saanut Sami tekee faskia- eli lihaskalvokäsittelyä aivan toisella lailla kuin suuri osa Suomen lääkäreistä ja fysioterapeuteista. Hänen saamaansa koulutusta saa myös kuulemma Suomesta, mutta tällä hetkellä hänen kaltaisiaan löytyy vain noin 30 ihmistä.

Joka tapauksessa skolioosin ja selkävaivojen hoidossa ollaan virallisella puolella valtavasti jäljessä. Ei ymmärretä, että skolioosi voi parantua ja että se, kuten kaikki sairaudet, ovat psykosomaattisia.

Näin kannattaa toimia ollessa lasten kanssa isossa yleisötapahtumassa

Mikä on paras tapa kantaa vauvaa?

Lasten vieminen isoon yleisötapahtumaan voi olla vaikeaa ja riskialtista. Miten siitä selviää?

Jos ottaa vauvaikäisen mukaansa yleisötapahtumaan, paras tapa kantaa häntä mukanaan on rinta- tai selkäreppu. Ainakin rintareput ovatkin nostaneet suosiotaan viime vuosina. Selässä kantaminen on ollut äitien ja isien keskuudessa suosittua jo aikapäivät. Kantavathan afrikkalaiset naisetkin lapsiaan huivilla käärittynä selkäänsä niin, että he pystyvät tekemään samanaikaisesti töitä. Jos lapsi keikkuisi rintarepussa, vaikeuttaisi hän työntekoa ja saattaisi vaikka tippua kantoliinasta äidin kumarrellessa nostamaan vesiruukkuja tai muita ruokatarvikkeita ja tavaroita.

Rintapuolella lapsi voi tuntea olevansa paremmin turvassa, sillä hän tuntee äidin sydämen sykkeen ja jopa tämän puheen. Rintapuolella vanhempi voi myös paremmin tarkkailla lastaan.

Kysy apua

Avun kysyminen on aina tehokkain ja paras keino. Oikean järjestyksenvalvojakurssin käynyt valvoja osaa varmasti neuvoa lapsiystävillisimmät reitit tapahtumassa ja mahdolliset tapaamispaikat, jonne mennä, jos lapsi eksyy.

Tässä loistava gradu lapsen ergonomisesta kantamisesta.

Jätä lastenrattaat kotiin

Lastenrattaiden vieminen erittäin ruuhkaisille festareille voi olla huono idea, sillä ne vievät niin paljon tilaa, ja etenkään humaltuneet ihmiset eivät aina ymmärrä väistää. Ruuhkaisissa yleisötapahtumisa huomaa jopa joskus, kuinka törkeästi vanhatkin ihmiset rynnivät esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvien ihmisten ohi aivan kuin heillä ei olisi hetki aikaa odottaa, kunnes pyörätuolilla liikkuva henkilö pääsee menemään.

Samalla tavalla ihmiset eivät varmasti osaa aina huomioida lastenrattaita työntäviä äitejä tai isiä ja tulla esimerkiksi aina auttamaan heitä nostamaan rattaat bussiin tai raitiovaunuun. Onneksi me suomalaiset olemme kuitenkn pääsäääntöisesti kohteliasta kansaa, annamme lastenrattaille tilaa ja autamme nostamaan niitä julkisiin liikennevälineisiin.

Pieni vastasyntynyt

Kantokoppa vielä huonompi idea

Vaikka lastenrattaat viekin enemmän tilaa, voi niiden ottaminen festareille olla jopa fiksumpaa kuin lapsen kantaminen kantokopassa. Kantokoppaa kannetaan kuitenkin alhaalla sivussa, jolloin se on enemmän vaaravyöhykkeellä kuin rattaiden suojissa oleva lapsi. Etenkin päihtyneet ihmiset ovat kuitenkin arvaamattomia ja pieni viaton lapsi voi jäädä heidän tahattomasti jyräämäkseen. Pahimpia vaaranpaikkoja ovat jonotustilanteet, kun tapahtumaan jonotetaan sisään, vessa- tai juomanhakujonoissa. Vaikka lastaan kantava vanhempi olisi ihan selvinpäin, muut juomajonon ihmiset tuskin ovat, jolloin kopassa olevalle vauvalle voi käydä pahasti.

Ohjeista lasta

Jos lapsella alkaa olla sen verran ikää, että hän osaa itse kävellä ja ymmärtää ohjeita, kannattaa häntä neuvoa pitämään isää tai äitiä koko ajan kädestä, ja sanoa, että hän ei saa hävitä mihinkään. Lapselle kannattaa myös perustella, miksei tämä saa lähteä omille teilleen. Lasta täytyy pyytää jäämään paikoilleen, jos tämä menee hukkaan. Näin vanhempi voi löytää hänet toisin kuin silloin, jos lapsi lähtee yksin hortoilemaan jonnekin.

Pehmolelu

Infopisteen neuvominen lapselle olisi hyvä idea, mutta isossa paikassa lapsi tuskin löytää sitä ja eksyy vaan. Aina joku ihminen on kuitenkin niin ystävällinen, että jos hän näkee jossain yksinäisen lapsen itkemässä, hän menee puhuttamaan tätä ja vie tämä infopisteeseen. Sieltä voidaan kuuluttaa äitiä tai isää paikalle nimeltä, jotta lapsi ja vanhempi löytäisivät toisensa. On äärimmäisen harvinaista, että lapsen sattuisi löytämään joku pedofiili. Yleensä ihmiset auttavat erityisesti silloin, jo kyseessä on lapsi.

Lapsen kanssa täytyy mennä yhtä aikaa vessaan, eikä jättää tätä yksin odottamaan, sillä lapsi helposti katoaa sillä aikaa. Siksi kannattaa miettiä, ovatko festarit lapsen paikka, jos siellä täytyy käydä vessassa bajamajassa. Sinne voi olla vaikea tunkea kaksin saatikka isomman lapsikatraan kanssa. Jos siis lähtee lasten kanssa isoon yleisötapahtumaan, olisi hyvä lähteä siten, että aikuisia olisi mukana ainakin kaksi.

Monesti voi olla parempi jättää lapset vaikka anoppilaan tai tarhaan hoitoon, jos se on mahdollista. Suuressa ihmisjoukossa on aina riskinsä, joilta lastaan varmasti suojelee mielellään. Toisaalta esimerkiksi musiikkitapahtumat ovat elämyksiä lapsellekin, jos he ovat jo sen ikäisiä, että ymmärtävät. Voikin olla hvä selvittää etukäteen, kuinka lapsiystävällinen tapahtuma on ja miten lapset on siellä huomioitu ennen kuin lähtee viemään lapsia ruuhkan keskelle.

Suomesta löytyy myös kantoliinayhdistys, joka antaa apua ja vinkkejä sinua ja vauvaasi tai lastasi askarruttaviin kysymyksiin! http://kantoliinayhdistys.fi